Categories
Yleinen

Kuudes rekka liikkeelle

Eilen oli logistisesti vilkas päivä. Apua Ukrainaan ry laittoi rekan lisäksi matkaan kolme lava-autoa ja yhden ison pakun. Tästä ”pikkuautojen” saattueesta tulee tarinaa erikseen lähiaikoina.

Se oli jo kuudes rekka tälle vuodelle, mutta joka kerta sitä hämmästyy, kuinka paljon tavaraa puoliperävaunuun mahtuu. Kuvista voi nähdä, että olemme standardoineet menetelmämme ja pakkauslinjamme tuottaa 0,9 x 2,4 x 2,25 m kolleja, joiden perussisältö on kaksi sairaalasänkyä + paljon muuta tavaraa. Näitä vajaan 3 m3 kolleja menee rekkaan kaksi päällekkäin aseteltuina 30 kpl. Yksi sänky painaa toista sataa kiloa.

Tällä kertaa lastattiin myös 9 kollia (= 25 m3) suojavarusteita ja pari vähän isompaa, painavampaa ja herkästi särkyvää laitetta erikoiskehikoihin. Mukana oli myös muutama kolli pyörätuoleja ja rollaattoreita, joita meni kymmeniä kappaleita. Kollien täytteeksi mahtui myös melkoinen määrä äitiyspakkauksia, juoksuhautakynttilöitä, ruokaa ym. tarpeellista.

Olemme saaneet sairaalavarusteita kiitettävästi lahjoituksina lähialueelta – ja vähän kauempaakin – sekä julkiselta että yksityiseltä sektorilta. Keräämme edelleen mielellämme kaikki poistoon menossa olevat, mutta käyttökelpoiset sairaalasängyt, apuvälineet, hoito- ja suojaustarvikkeet, laitteet ja tekstiilit

Seuraavan rekan lasti on jo pakattuna ja kuljetus lähtee heti kun logistiikkaketjumme on sulattanut edelliset toimitukset.

Kiitämme kaikkia tavaralahjoittajia ja Ahola Transportia kuljetuksen sponsoroinnista. Kuluja tulee Puola-Ukraina kuljetuksesta ja vähän muustakin, niihin voi jokainen osallistua lahjoittamalla rahaa:

Rahankeräyslupa RA/2023/173

Pankkitili: FI06 4765 0010 0572 45

Saaja: Apua Ukrainaan ry

Viesti: Kuljetusavustus

Categories
Yleinen

Harvialta lämmönlähteitä

Harvia teki merkittävän lahjoituksen Ukrainaan: 10 kamiinaa ja 50 kamiinana toimivaa kiuasta hormeineen ja piipunhattuineen. Apua Ukrainaan ry operoi lastin Ukrainaan paikallisille kumppaneillemme, jotka hoitavat jakelun loppukäyttäjille.

Categories
Yleinen

Rahankeräyslupa myönnetty

Apua Ukrainaan ry:lle on myönnetty rahankeräyslupa. Se poikkeaa aiemmista pienkeräysluvista siinä, että nyt keräyksellä ei ole ajallista eikä euromääräistä rajoitusta. Myös myöntämisprosessi on erilainen, pienkeräysluvan saa omalla ilmoituksella, mutta rahankeräyksen lupaprosessissa poliisi tekee perusteellisen selvityksen hakemuksen perusteista, hakijan toiminnasta ja taustoista yms. Voidaan siis hyvällä syyllä todeta, että viranomaiset ovat todenneet meidät vastuulliseksi toimijaksi.

Rahankeräyksen tuottoja voidaan käyttää vain humanitaariseen tarkoitukseen. Meidän kohdallamme se tarkoittaa avustustarvikkeitten keräämistä, ostamista, kuljettamista ja jakelua Ukrainan hätää kärsiville. Voimme myös mahdollisuuksien mukaan avustaa paikallisia pakolaisia. Avustamme myös sotilaita, mutta muilla tavoilla hankituilla varoilla.

Rahankeräyksen tiedot:

Keräyksen järjestäjä: Apua Ukrainaan ry

Yhteystiedot: Löytyvät tältä sivustolta

Lupanumero: RA/2023/173

Pankkitili: FI06 4765 0010 0572 45

Categories
Yleinen

Rekkakuorma Kiovaan

Saamme iloksemme kertoa, että viimeisin kuormamme on saatu perille Kiovaan ja tavarat lähteneet kohti uusia käyttäjiä, haluamme kanssanne jakaa muutaman kuvan siitä, kun rekkaa Kiovassa puretaan.

10.1 Pakkasimme Jyväskylässä rekan täyteen, ja kuorma sisälsi paljon sairaalatarvikkeita useilta eri lahjoittajilta, sekä aggregaatteja ja kamiinoita. Tämä kuorma sisälsi myös viimeisen suuren vaatelähetyksen. Kuormaan saimme lahjoituksia myös Laukaan ja Muuramen pisteiltä.

Yhteistyökumppanimme kiovassa purkivat kuorman 17.1.23 ja ovat hoitaneet logistiikan, jotta lahjoitukset on saatu kohteisiin, joissa niille on tarvetta. Olemme saaneet myös uuden yhteistyökumppanin Ukrainassa, järjestön nimeltään Light of the sun.

Työmme jatkuu, kiitos jokaiselle, joka panoksellaan on tätä toimintaa mahdollistanut.

Slava Ukraini!

Categories
Yleinen

Yle uutisoi yhdistyksemme toiminnasta

Yle uutisoi yhdistyksemme toiminnasta äsken radiossa ja täältä löytyy nettiartikkeli https://yle.fi/a/74-20010626

Tämä kuva on meidän ja Omri ry:n https://www.proukraina.fi/ yhdessä organisoimalta avustusmatkalta joulun alla.
Categories
Yleinen

Avustustavara liikkui loppuvuodesta

Yhdistyksemme sai operoitua loppuvuoden aikana kolme eri kuljetusta Ukrainaan. Lahjoitustavaran keräämisessä ja kuljetusten järjestelyissä on jonkinmoinen työ, joten kiitos kaikille vapaaehtoisillemme eri rooleissaan.

Mitään tavaraa ei tietenkään liikkuisi elleivät kansalaiset tekisi lahjoituksia tavaran tai rahan muodossa. Kiitos kaikille lahjoittajille. Tavaraahan kertyy sekä meidän Jyväskylän, Laukaan että Muuramen keräyspisteisiimme ja kauppakeräysten muodossa sekä muuta kautta erikseen sovittaessa.

Mainitaan viimeisten matkojen mahdollistajina Omri ry, Jyväskylä Truck Center, Rengasliike Paussu, Tallink, https://www.instagram.com/mariia_ukrainemerch/ sekä Samuli ja Maisa Suomala.

Marraskuun lopussa tavaraa vietiin paku/peräkärry- lasti, joulukuun alkupuolen kuljetus hoidettiin kuormurilla ja pakulla, joissa molemmissa oli kärry perässä ja tätä kirjoitettaessa on matkalla taas paku/kärry-yhdistelmä.

Viimeisen matkan matkakertomuksen voit lukea liittymällä FB-ryhmäämme https://www.facebook.com/apuaukrainaan

Categories
Yleinen

6.12. hiihdetään Ukrainan hyväksi

Ensilumen ladulla Laajavuoressa kerätään rahaa Ukrainan hyväksi vapaaehtoisen latumaksun muodossa itsenäisyyspäivänä. Pystytämme sinne myös myyntiteltan, josta on saatavilla borsch-keittoa ja muuta suuhunpantavaa. Myyntiteltta tähdätään pystytettäksi ennen kymmentä ja siitä eteenpäin on myyntiä muutaman tunnin.

https://www.jyvaslumi.com/

Categories
Yleinen

Yhdistyksemme on mukana tapahtumissa

Apua Ukrainaan ry on osallisena monissa tapahtumissa joulun alla. Meitä on pyydetty kumppaniksi useisiin tapahtumiin, joiden tuotto lahjoitetaan yhdistykselle. Osallistuimme vast’ikään mm. Arktisen Upeeta tapahtuman elokuvaesitykseen. https://www.arktisenupeeta.net/

Meillä on myös omat myyjäiset ja osallistumme markkinoille. Toivotamme kaikki tervetulleiksi tukemaan Ukrainan avustamista.

Tulevia tapahtumia:

24.11. Maailman joulu – ukrainalainen lauluyhtye Simnot / Muurame

https://www.muurame.fi/tapahtumat

24.11. Huoneteatterin Ukraina-ilta

3.12. Hippoksen joulumarkkinat

6.12. Jyväslumi Oy hyväntekeväisyyshiihdot Laajavuoressa

16.12. Omat myyjäiset Sepänkeskuksessa klo 15-18

Categories
Yleinen

Keskisuomalainen uutisoi aktiivisesti Ukrainan avusta

Categories
Yleinen

Matkakertomus / Ukraina 21.-26.10.2022 / Matti Ahonen

Yhdistyksen viimeisen avustusmatkan palaset loksahtivat kohdalleen, kun saimme lahjoituksena kaksi autoa, joille myös oli tarve ja löytyi ottajat Ukrainassa. Kertyneillä varoilla saimme ostettua toisen auton perään kuomukärryn ja kuormaan yhden dronen. Lahjoitustavaraa oli kertynyt enemmän kuin mahtui kyytiin, arvokkaimpina yksittäisinä tavaroina kaksi aggregaattia.

Toisen auton kuljettajaksi lähti Miika Sallinen, joka on kokenut Ukrainan kävijä ja puhuu venäjää. Allekirjoittaneelle Ukrainan vierailu olisi ensimmäinen, mutta automatkailusta on kokemusta kymmenien omatoimimatkojen muodossa eri Euroopan maissa ja Pohjois-Amerikassa.

Autot lastattiin yhdistyksen porukalla torstai-iltana 20.10.

Perjantai 21.10.

Aamulla vielä tsekattiin autot ja paperit Anatoliyn johdolla. Paperitöitä oli tehty niin paljon, että ensikertalaiselta meinasi mennä pää sekaisin. Onneksi prosessi oli jo tuttu Anatoliylle, joka on myös hoitanut kontaktoinnin Ukrainaan. Toki minäkin loin kommunikointikanavat yhteyshenkilöihimme etukäteen ja kirjoitin myös tärkeitä puhelinnumeroita vihkoon, joka kulki aina taskussa mukana.

Alkumatka oli tuttua ja turvallista. Katajanokan satamassa piti soittaa tullipartio paikalle hoitamaan dronen alv-palautusasia. Ensimmäinen yllätys oli Tallinnan liikenneruuhka, jossa vierähti toista tuntia ylimääräistä. Kunnianhimoisen päivämatkamme etappi oli hotelli Riian eteläpuolella. Pahaksi onneksi saman nimisiä hotelleja oli useampia ja minä suunnistin väärään, pieni mutka tuli tehtyä. Suunnistaessani yön pimeydessä pieniä teitä oikeaa hotellia kohti loikkasi kauris auton eteen. Siinä kävi onni onnettomuudessa, kauris kuoli kerrasta eikä autoonkaan tullut mitään pahempaa. Puolilta öin olin hotellilla ja sänky veti sen verran puoleensa, että annoin itselleni luvan jättää suihku väliin yhtenä iltana. Olikin mainio majatalo, vanha kartano, ja emäntä oli aamulla otettu, kun Miika puhui venäjää.

Lauantai 22.10.

Aamulla jatkettiin ja kun matka sujui hyvin, niin toivoimme ehtivämme vielä illalla rajan yli Puolasta Ukrainaan, missä oli tiedossa ulkonaliikkumiskielto klo 11-05. Sitä ennen pitäisi ehtiä majoittua. Toisin kävi. Dorohuskin rajanylityspaikka olikin pyhitetty rekoille ja meidät ohjattiin 60 km päähän Zosiniin.

Aikaa vierähti pimeässä vesisateessa huonokuntoisia syrjäteitä ajellessa ja päätettiinkin yöpyä Puolan puolella. Ei onnistunut sekään, koska koko viimeisen taipaleen ainoa hotelli lähellä rajaa oli täynnä. Koska oikein hyviä vaihtoehtoja ei ollut niin ajoimme rajalle jonon päähän kymmenen jälkeen illalla.

Koko yö, melkein kuusi tuntia, kului rajalla jonottaessa ja tarkastuksia tehdessä ensin Puolan ja sitten Ukrainan tullissa. Erityisesti autojen ja kärryn kirjaaminen ottivat aikaa, mutta neljän maissa olimme Ukrainassa ja pysähdyimme huoltoaseman pihaan nukkumaan autoihimme. Suihku jäi väliin jo toisen kerran ja laitoimme kellot soimaan tunnin päähän.

Sunnuntai 23.10.

Viiden jälkeen lähdimme taas ajamaan märkää, pimeää ja sumuista tietä kohti Zytomyria. Olimme aamupäivällä perillä, missä meitä odotti Blue and Yellow Heartsin reipas vapaaehtoisjoukko yhteyshenkilömme Veronikan johdolla. Autot purettiin porukalla saman tien ja meitä kävi myös morjestamassa jalkansa menettänyt veteraani, joka oli kerännyt kävelemällä merkittävän summan hyväntekeväisyyteen.

Pöyhösen Anterolta / APH-Varustepalvelulta saatu auto jäi Zytomyriin lopullisena päämääränään Ukrainan rajavartiolaitos. Kankaan Leenalta saatu auto, peräkärry ja sotilassairaalaan tarkoitetut laatikot laitettiin valmiiksi Kiovan matkaa varten.

Seuraavaksi uudet ystävämme tarjosivat meille lounaan ja esittelivät kaunista kaupunkiaan, joka varmasti kesällä on parhaiten edukseen kuten meidänkin kaupunkimme. Katselimme muistomerkkejä ja huomiota kiinnitti erityisesti se, että keskeisellä paikalla oli muistotaulut kuvien kera kaikille kaupungin sankarivainajille vuodesta 2014 alkaen.

Sitten kävimme tutustumassa vapaaehtoisten työpajaan, missä he tekivät juoksuhautakynttilöitä. Peltipurkkiin kääritään spiraaliksi pahvia ja päälle kaadetaan sulaa steariinia. Kynttilä lämmittää ja valaisee ja sitä voi käyttää keittimenä. He tekivät siellä myös sota-aiheisten ikonien kipsivaloksia.

Miika läksi omille teilleen ja minä menin hetkeksi hotelliin virkistäytymään. Nyt olisin saanut lämpöisen suihkun, jos olisin huomannut, että kuuma vesi tulee oikealta puolelta.

Sotilassairaala-apuun erikoistunut yhteyshenkilöni Vadym ja armeijan kapteeni, kenelle auto oli menossa, saapuivat Kiovasta minua ja autoa vastaan. Sitten meillä oli yhteinen illallinen ja jokainen nosteli vuorollaan kiitosmaljoja Apua Ukrainaan ry:lle ja tavaroiden lahjoittajille ja lahjoja annettiin. Keskustelu kävi vilkkaana, vaikka aina ei ihan samaa kieltä puhuttukaan. Ukrainalainen ruoka on hyvää.

Mainittakoon tässä vaiheessa, että minulle oli varattu ja kustannettu hotellit ja tarjottiin kaikki ruoat. Ja kuljetettiin paikasta toiseen eli kaikki oli tehty helpoksi. Nämä uudet ystäväni olivat aivan tavattoman vieraanvaraisia, ystävällisiä ja kiitollisia avusta. Yksin olisi pitänyt enemmän pinnistellä, koska miljöö näyttää vähän erilaiselta, valaistuksessa säästetään, kyrilliset kirjaimet ja kieli eivät ole tuttuja eikä ole turistivirtoja ohjaamassa kulkua. Oli siellä paljon tuttuakin, mm. huoltoasemien kahviot olivat kotoisia taukopaikkoja.

Maanantai 24.10. Aamulla lähdettiin Kiovaan, minä Vadymin autossa ja kapteeni uudella ajoneuvoyhdistelmällään. Kapteeni muuten oli mahdottoman mukava mies, ei ollenkaan herra kapteeni. Ja Vadymia sydämellisempää ihmistä saa hakea. Matkalla Vadym näytti minulle paikalliseen kanjoniin ja poikettiin myös katsomaan Irpinin seudulla tien varressa katollaan olevia ja palaneita venäläisiä tankin raatoja. Sinne 10 km päähän Kiovasta oli matka tyssännyt kevättalvella.

Seuraavaksi vietiin loput tavarat Hitsausinstituutille säilöön ja sitten lähdettiin Vadymin kanssa Kiovan keskustaan tutustumaan. Kun mukaan liittyi vielä venäjän kielen taitoinen Kiovassa asuva Eero Talvitie, kävi paikkoihin tutustuminen ja kommunikointi sujuvasti. Maidanin aukio on ukrainalaisille tärkeä paikka, uuden alku. Siellä on esillä sadan taivaallisen soturin eli Maidanin verilöylyn uhrien kuvat. Vadym oli itse ollut siellä paikalla 2014.

Ilmahälytyskin tuli. Koska olimme sopivasti Maidanin liepeillä alikulkutunnelissa, niin vartoilimme tovin, että mitä sieltä tulee. Kun ei tullut tihkusadetta kummempaa, niin jatkoimme matkaa. Muutkaan eivät hälytyksestä piitanneet, autoilijat ja jalankulkijat jatkoivat matkaansa ihan rauhassa. Kai se on niin, että ei miljoonien ihmisten ole järkeä painua maan alle, jos odotettavissa on pari räjähdystä muutaman sadan neliökilometrin alueelle. Sain kyllä todistaa, että pahaa jälkeä oli tullut sinne minne osui. Myös tiesulut aseistettuine vartijoineen, panssariesteet ja hiekkasäkit kertoivat sotatilasta, vaikka etulinja olikin satojen kilometrien päässä.

Minun, Vadymin, Eeron ja kapteenin seuraksi illalliselle liittyi eversti, jonka komentamalle joukko-osastolle auto ja kärry menivät. Eversti ojensi minulle Apua Ukrainaan ry:lle osoitetun hyvin juhlavan raamitetun kunniakirjan kiitokseksi avustuksestamme. Toisen kunniakirjan sai Leena Kangas. Muitakin lahjoja annettiin Zytomyrissa ja Kiovassa yhteensä niin paljon, että kaikki ei mahtuneet reppuun, osa tulee postissa perässä.

Illalla oli hotellissa hana oikein päin ja sain ensimmäisen lämpöisen suihkun ja taas maistui uni tapahtumarikkaan päivän jälkeen.

Tiistai 25.10.

Tiistaiaamuna minut saateltiin bussiin. Kiovasta Varsovaan kesti suoralla linjalla 17 tuntia, pari tuntia oltiin myöhässä, koska ukrainalaisia miehiä tarkasteltiin rajalla pitkään – kaikki eivät päässeet läpi. Bussimatka oli mukavaa lepoa hektisen reissun päälle, aika kului hyvin puhelinta näprätessä ja kirjaa lukiessa. Puolilta öin pääsin hotelliin ja nukkumaan.

Keskiviikko 26.10.

Aamulla ei ollut kiirettä, kun lento Helsinkiin lähti vasta puolelta päivin. Kone oli kuitenkin sen verran myöhässä, että Helsingin varoaika muuttui juoksumatkaksi portilta juna-asemalle, mutta kerkesin ja illalla olin Jyväskylässä. Ja sainhan minä lentokoneessa vielä yhden kaverin, kun judon Ukrainan mestari sattui istumaan vieressä.