Categories
autot

39. Mazda B2500 –> Avdiivka

Saimme tämän auton lahjoituksena yksityishenkilöltä. Siinä oli moottorissa vikaa, ohjauksen välys oli todella iso, etu jarrupalat ja renkaat olivat myös kuluneet. Korjasimme ohjauksen talkoovoimin, Päijät-Kumi asensi hankkimamme uudet renkaat ja Q-Katsastus suoritti määräaikaiskatsastuksen.

Moottorihäiriön aiheuttajaksi paljastuivat vialliset suuttimet. Meitä odotti myös erikoinen yllätys kun avasimme kopan venttiilien säädön yhteydessä. Venttiilikopan alla oli kiviä, joista isoimmat ilmeisesti jäivät kiinni moottorin yläosaan ja hienompi aines valui öljyn mukana öljypohjaan. Vaikea sanoa kauanko ne olivat siellä olleet, mutta joka tapauksessa vaihdoimme öljyt ja suodattimen, moottoria emme pesseet.

Venttiilien korjaaminen/vaihtaminen Suomessa olisi ollut turhan kallista, joten auto lähti sellaisenaan Puolaan, missä se laitettiin kuntoon. Ukrainalaiset vapaaehtoiset hakivat auton Puolasta Ukrainaan ja se on. nyt 47. prikaatin käytössä Avdiivkan rintamalohkolla Donetskin alueella.  

Lastasimme auton täyteen juoksuhautakynttilöitä sekä ruokaa, jota on kertynyt meidän keräyskoreihimme Jyväskylän alueen kaupoissa. Kiitos OscarServicelle auton tarkastuksesta, Arttu Nurmiselle konsultoinnista, Sergii Gubanille auton ajamisesta Puolaan, Nazar Sydyaha korjausten järjestämisestä Puolassa ja Tamara Palashyk auton ajamisesta Puolasta Ukrainaan Ruevit- järjestölle, joka valmisteli ja toimitti auton sotilaille.

Tämä oli järjestyksessä 39. hankkimamme/saamamme auto, nyt autoja on toimitettu Ukrainaan jo yli 60 kappaletta.

Voit tukea projektejamme lahjoittamalla rahaa. Jo 5 € auttaa!

Pankkitili: FI06 4765 0010 0572 45, viitenumero: 608 66093, rahankeräyslupa: RA/2023/173, saaja: Apua Ukrainaan ry

Categories
autot

20. Nissan X-Trail

Tämä hyvä apuauto lähti tukemaan Ukrainan puolustajia ja siviilejä Harkovan suuntaan.

Auto ostettiin katsastamattomana. Molemmissa helmoissa oli pienet ruostevauriot ja vasen lokasuoja piti uusia kokonaan. Korjauskustannukset olivat pienet, mutta työtä meni kaksi päivää.

Lisäksi huolsimme auton, korjasimme takajarrut ja uusimme vasemman vetoakselin pölysuojat.

Kiitämme Ksteel lahjoitetusta teräksestä ja Katsastuskontti ilmaisesta katsastuksesta!

Projektin koknaiskustannus oli 2013,85 euroa sisältäen viennin Ukrainaan.

Voit tukea projektejamme lahjoittamalla rahaa. Jo 5 € auttaa!

Pankkitili: FI06 4765 0010 0572 45, viitenumero: 608 66093, rahankeräyslupa: RA/2023/173, saaja: Apua Ukrainaan ry

Categories
autot

10! Citroen Jumper

Nyt toimitettiin vähän erikoisempi auto monessakin mielessä. Auton myivät meille Andrii ja Maria, pitkään Jyväskylässä asuneet ukrainalaiset, jotka ovat olleet vahvasti mukana Ukrainaa tukemassa.

Tällä autolla oli merkittävä rooli avustusten toimittamisessa ennen kuin saimme rekkaliikenteen rullaamaan kunnolla. Kyseisellä Jumperilla nimittäin on viety kolme avustuskuljetusta Ukrainaan ennen tätä lopullista toimitusta.

Huomionarvoista on myös, että 3 150 € ostohinta osoittautui erittäin edulliseksi, koska auto oli täysin kunnossa ja huollettu. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun toimittamaamme autoon ei tullut mitään huolto- tai korjauskuluja.

Ja vielä yksi merkittävä asia on, että tämä Jumper pääsi Ukrainassa erikoistehtäviin. Kuvista voit nähdä, että se sai ihan uuden kuosin niin sisältä kuin ulkoakin ja toimii sotilasyksikön komentoautona.

Autoon lastattiin erilaisia sairaalatarvikkeita, mm. sellaisia, joita on vähän hankala pakata rekkakuljetukseen, mutta oli helppo nostella pakun kyytiin.

Kuljettajaksi löytyi Rikhard Ahokas, joka oli sopivasti lähdössä kaveriporukalla viemään toista autoa. Jumper meni siinä samassa kolonnassa mukavasti Kiovaan saakka Tallinkin sponsoroidessa laivamatkan.

Ukrainan päässä auton vastaanottanut Vadym Zasypkin edustama vapaaehtoisjärjestö Light of the Sun. Lisäätietoa videossa.

Voit tukea projektejamme lahjoittamalla rahaa. Jo 5 € auttaa!

Pankkitili: FI06 4765 0010 0572 45 Viitenumero: 608 66093

Voit kopioida tämän virtuaaliviivakoodin pankkiohjelmaasi 406476500100572450000250000000000000000060866093230419

Categories
autot

9! Mercedes Sprinter

Auto hankittiin ukrainalaisten ystäviemme pyynnöstä. Se muunnetaan sotilaiden tarpeisiin sopivaksi ihmisten ja tavaroiden kuljetusvälineeksi Ukrainan puolella.

Ari ja Ritva Harmaala luovuttamassa auton Kokkolassa

Auton myyjä Marive Oy tuli vastaan hinnassa ja myi sen 2 500 eurolla, myyjä oli myös tehnyt pieniä korjauksia autoon. Hinta oli autolle “sopiva” kun tarkastuksessa TJ-Katsastus Oy:llä ei ilmennyt estettä matkalle lähtöön ja lopputarkastuksessa Ukrainassa ilmeni vain vähän korjaamista:

  • kallistuksenvakaajan kunnostaminen
  • pakoputki
  • polttimo
  • iskunvaimentimet
  • ohjaustangon korjaus
  • takalasin uudelleenliimaus
  • oven kahva

Täällä Suomessa ennen lähtöä vaihdettiin moottoriöljy, pestiin lämmityslaite (hytin lämmitys ei toiminut), hitsattiin takaovea, vaihdettiin akku, korjattiin pissapoika ja vaihdettiin sulat.

Marive Oy myös keräsi autoon avustustavaraa Himangassa. Mukana olivat LVI Kivelä Oy ja Himangan Rautakauppa Oy. Keski-Suomen Pelastuslaitos lahjoitti muutamia potilaspaareja ambulanssiin, ison aggregaatin ja myös talvirenkaat, jotka tulevat tarpeeseen Ukrainassa.

Kiitämme Serhii Guban kuljetuksesta ja vapaaehtoisjärjestölle Ruevit, jotka on vastaanottanut ja valmistauttanut sen auton.

Projektin kustannukset: 3032.39eur (sisältäen kuljetus Puolaan)


Voit tukea projektejamme lahjoittamalla rahaa. Jo 5 € auttaa!

Pankkitili: FI06 4765 0010 0572 45 Viitenumero: 608 66093

Voit kopioida tämän virtuaaliviivakoodin pankkiohjelmaasi 406476500100572450000250000000000000000060866093230419

Categories
autot

8! Mitsubishi L200

Mitsun L200 avolava-auto ostettiin talvella ja toimitettiin pääsiäisenä Ukrainaan A0224 sotilasyksikölle. Auton valmisteluun matkakuntoon osallistuivat vahvasti Delta Auto ja Mitsubishi Motors. Kiitos siitä!

Projektin kustannukset: 3 777,10 €.

Voit tukea projektejamme lahjoittamalla rahaa. Jo 5 € auttaa!

Pankkitili: FI06 4765 0010 0572 45 Viitenumero: 608 66093

Voit kopioida tämän virtuaaliviivakoodin pankkiohjelmaasi 406476500100572450000250000000000000000060866093230419

Koko tarina

Auto haettiin Turun seudulta tammikuussa. Vikalista oli aika pitkä, kiehuva vesi paisuntasäiliössä oli vakavin. Epäiltiin joko kannentiivistettä tai kannen halkeamaa. Valitettavasti viaksi paljastui haljennut kansi.

Käännyimme Jyväskylän Delta Auton puoleen ja siellä suhtauduttiin myötämielisesti auton korjaushankkeeseemme. Pian saimme pääkonttorilta vastauksen, että Delta Auto yhdessä Mitsubishi Motorsin kanssa sponsoroi meille uuden kannen, vaihtoon liittyvät varaosat ja perus huoltotarvikkeet. Se oli iso helpotus meille, kannet ovat kalliita, erityisesti uudet alkuperäiset kannet.

Parin viikon päästä osat saapuivat Jyväskylän Delta Autoon, mutta huoltotöihin pääsimme vasta viikon päästä johtuen yhdistyksen muista kiireistä.

Saatuamme auton liikkeelle aloimme tutkia moottorin ohjauksen vikakoodeja: voimansiirto, kori, sähköjärjestelmä, kaikissa oli jotain korjattavaa. Vanhoihin autoihin on vaikea saada käytettyjä varaosia, uusia olisi ollut mukava ostaa, mutta ne ovat kalliita, usein 200+ euroa. Niinpä korjasimme varaosia niin paljon kuin mahdollista.

Lopulta kaikki oleelliset viat oli korjattu ja auto oli valmis lähtöön ja kustannuksetkin pysyivät siedettävinä. Aikaa tähän meni, mutta vapaaehtoistyössä ei lasketa työtunteja. Kiitos myös Jyväskylän ETRA ja IKH sekä Turun Oili Jalonen Oy!

Auto lastattiin rintamakäyttöön soveltuvilla tarvikkeilla ja auton ajoi Ukrainaan – jälleen kerran – Miika Sallinen. Kiovassa Miika on tavannut yhteistyökumppanimme Light of the Sunin edustajia, Ukrainan puolustajia, ja mm. tutustunut heidän logistiikkakeskukseensa.

Auto on käynyt vielä viimeisessä tarkastuksessa Kiovassa ja lähtee pääsiäisen jälkeisellä viikolla kohti varsinaista määränpäätään eli rintamalle itään.

Lisää Miikan matkasta voit lukea Miikan FB-sivulta https://www.facebook.com/miika.sallinen

Projektin kustannukset: 3 777,10 €.

Voit tukea projektejamme lahjoittamalla rahaa. Jo 5 € auttaa!
Rahankeräyksen tiedot:
Keräyksen järjestäjä: Apua Ukrainaan ry
Yhteystiedot: Löytyvät tältä sivustolta
Lupanumero: RA/2023/173
Pankkitili: FI06 4765 0010 0572 45

Ja tässä on vastaus kysymykseen, joka esitettiin meidän Facebook sivulla.

Juuri ennen lähtöä nopeusmittarissa esiintyi “ominaisuus” että se näytti huomattavasti liikaa. Todellinen nopeus oli vähän yli 80km/h.

Categories
autot

7! Toyota Hiace

Neliveto Toyota Hiace ostettiin 3000euron hintaan Jyväskylän alueelta. Auto oli hyvässä kunnossa, joten meille korjattavaksi jäi ainostaan vetoakselin tiiviste ja vetoakselin suojakumi.

Tiivisteen ja peräöljyt saimme lahjoituksena jyväskyläläiseltä yritykseltä ja korjaus tehtiin Oskari Turusen kanssa. Loppujen lopuksi auto oli täynnä tavaraa, mm kynttilöitä useammalta eri tekijäporukalta, hygienia tuotteita Helsingin porukasta, ruokaa meidän kauppakeräyksistä jne.

Oskari Rapeli vei auton Helsinkiin, josta Jarmo Laine vei sen Ukrainaan.

Auto on palveluksessa sotilasyksikkössä A4240 via vapaaehtoisjärjestö Ruevit.

Lisää tietoa matkasta löyty Petrin facebook sivussa https://www.facebook.com/petri.heikkinen.3344

Projektin kustannukset 3180.69euroa

Toimimme omalla ajallamme, mutta Teidän rahoillanne. Auta meitä auttamaan, osallistu keräykseen!

Rahankeräyslupa: RA/2023/173
Pankkitili: FI06 4765 0010 0572 45
Viite: 17530

Categories
autot

6! Peugeot 407

Tämä Peugeot 407 tarjottiin meille lahjoituksena. Mietimme ensin onko tällaisille autoille on tarvetta Ukrainassa, joten päätimme ensin löytää yksikön, joka olisi valmis vastaanottamaan sen.

Tarkennuskena auton vieminen Ukrainaan ilman veroa vaatii loppukäyttäjältä takuukirjeen. Loppukäyttäjänä meillä on tähän asti ollut sotilasyksiköt.

Vaikka auto ei kelpaa rintamakäyttöön, löytyi vastaanottaja heti. Käyttötarkoituksena on siviilien poisvienti sota-alueelta.

Autossa oli vähän korjattavaa:

  • Sisätilanlämmitys ei toiminut. Syyksi paljasti mallivika, kun ilmasekoittimen akseli katkesi. Osat olivat melkein ilmaiset, mutta korjaamiseen meni yli 8 tuntia.
  • Lasinpesu ei toiminut.
  • Käsijarru ei toiminut. Vaijerit oli vaihdettu ja tämän lisäksi olisi pitänyt huoltaa oikea jarrusatula,mutta tähän ei aika riittänyt, joten auto lähti tämän vian kanssa kohti Ukrainaa.

Loppujen lopuksi auto oli täynnä tavaraa. Mm. kynttilöitä useammalta eri tekijäporukalta, ruokaa kauppakeräyksistä, 2 ostettua dronea jne.

Petri Heikkinen Raumalta vei auto Ukrainaan ja se jäi palvelemaan sotilasyksikkössä A7312.

Lisää tietoa matkasta löyty Petrin facebook sivussa https://www.facebook.com/petri.heikkinen.3344

Projektin kustannukset 320.39euroa

Toimimme omalla ajallamme, mutta Teidän rahoillanne. Auta meitä auttamaan, osallistu keräykseen!

Rahankeräyslupa: RA/2023/173
Pankkitili: FI06 4765 0010 0572 45
Viite: 17527

Categories
autot

5! Mitsubishi L200

Viidennen auton tarina – Ylivieskasta Bakhmutiin

Apua Ukrainaan ry hankki viidentenä Ukrainaan toimitettuna autona Mitsubishi L200 lavamaasturin. Ylivieskalaiset Johanna Hietala ja hänen äitinsä halusivat myydä seisonnassa olleen, mutta koneeltaan remontoidun auton hyvään tarkoitukseen. He ottivat yhteyttä yhdistykseemme ja asioiden järjestelyt lähtivät liikkeelle.

Johanna järjesteli Ylivieskassa täsmäkeräyksen, jossa lahjoitetut retkeilytarvikkeet, kuivamuonat, varsikengät ym. sotilaskäyttöön sopivat tarvikkeet lähtivät kohti Ukrainaa auton mukana. Keräyksen ajaksi hän sai käyttöönsä pakettiauton Autoliike Nystedin Ylivieskan myymälästä. Itse keräyksessä Johannan apuna toimi Jonna Kihlström. Auton kunnon varmistamiseen saimme lisäksi tärkeän tuen Ylivieskan reserviläiset ry:ltä.

Ylivieskasta auto ajettiin ensin Pihtiputaalle. Sen kunto tutkittiin ja moottori sai uudet öljyt Riitamon auto- ja rengashuollossa. Vancar Oy Jyväskylässä korjasi autoa ilmaiseksi, kun se ei heti mennyt katsastuksesta läpi. Matka jatkui pian Jyväskylään, jossa valmisteluja jatkettiin auton huoltotöillä, katsastuksella ja lastauksella.

Siirtyminen Ukrainaan täydessä kuormassa alkoi suunnitellusti. Suomenlahti ylittyi Tallinkin sponsoroimana ja matka jatkui läpi Baltian sujuvasti. Puolassa matka pysähtyi äkisti. Heti rajanylityksen jälkeen etuakselin kardaani rikkoontui ja irtosi vaihdelaatikosta samalla vaurioittaen sitä. Paikallisen hinauspalvelun ja hitsaajan avustuksella matka pääsi jatkumaan takavedolla.

Ukrainassa auto luovutettiin yhteistyökumppanimme Blue & Yellow Hearts järjestölle. Järjestön vapaaehtoiset toimittivat auton eteenpäin sotilasyksikölle Bakhmutin suunnalle. Yksikön mekaanikkojen käsissä vanha sotaratsu sai takaisin nelivetonsa ja palveluskelpoisuutensa. Autoa käytetään nyt haavoittuneiden evakuoinnissa etulinjasta taemmas ensihoitoon ja evakuoitavaksi kenttäsairaaloille.

Projektin kustannukset olivat noin 2 700 euroa. Kiitämme lämpimästi kaikkia lahjoittajia, järjestelyissä mukana olleita ja matkalla auttaneita henkilöitä, yrityksiä ja yhdistyksiä!

Mitsun matkasta Ylivieskasta Bakhmutiin voit lukea myös Keskipohjanmaa -lehden artikkelista

Toimimme omalla ajallamme, mutta Teidän rahoillanne. Auta meitä auttamaan, osallistu keräykseen!

Rahankeräyslupa: RA/2023/173
Pankkitili: FI06 4765 0010 0572 45
Viite: 2118

Categories
autot

4! Mercedes Sprinter

Ostimme auton 2 800 eurolla, rahan olimme saaneet lahjoituksena Ilkalta. Auto oli pääosin kunnossa, mutta teimme silti muutamia parannuksia:

  • oikean liukuoven lukko uudistettiin, kiitos varaosista Veho Trucks
  • maalasimme auton täysvalkoiseksi. Kiitos Sepän Automaalaus!
  • tasapainotimme renkaat. Taas, kiitos Päijät-Kumi Oy.
  • kunnostimme ambulanssin sähköjärjestelmän
    • asensimme 1.5 kWh inverterin
    • korjasimme sisävalaistuksen
    • vaihdoimme akun
  • asensimme happipullon. Kiitos Linde Gas!
  • uudistimme lisälämmitinjärjestelmän
  • asensimme (kiitos Keski-Suomen pelastuslaitokselle)
    • ambulanssirullatuolin
    • potilaspaarit
    • imujärjestelmän
    • ylläpitölaturin
    • Lifepack 15 järjestelmän
  • asensimme ensiapupaarit, kiitos Rehber Zeringer lahjoituksesta ja Tavaratlähetit kuljetuksesta ja Jussi Nurmelle kiitos, että yhdistit meitä.
  • teimme ohjeet loppukäyttäjälle ja asensimme meidän logon sekä ostajan nimen autoon, kiitos KopioTeam!
  • lisäsimme pyynnöstä autoon 20 ml ruiskut, kiitos Vaajakosken Apteekki
  • täydensimme auton varustusta monilla erilaisilla siteillä, tippajärjestelmillä, lakanoilla ja sideharsoilla
  • pesimme auton sisältä ja ulkoa, taas kiitokset Keski-Suomen pelastuslaitokselle
  • Jälleen kerran valmistelimme autoa lähtöön muutaman tunnin Turusen Oskarin kanssa.

Aikamoinen projekti! Lopun lopuksi se lähti Itä-Ukrainaan sotilaskäyttöön via Kyösti Pääkkönen ja Petri Heikkinen, vapaaehtoisjärjestön Blue and Yellow Hearts. Kokonainen projektin hinta 4538.57euro.

Categories
autot

3! Seat Inca

Auton lahjoitti meille APH-Varustepalvelu ja Antero Pöyhönen. Auto oli huollettu ja valmistettu lähtöön.

Auto jäi käyttöön Ukrainan rajavartiolaitokselle.